Agility-treenit aloitettu

Pennut ovat päivä päivältä reippaampia ja rohkeampia. Ulkoilualueella reviiri laajenee jo pikku hiljaa. Virittelin aikoinaan mopsille ostetut teltat ja agility putket nurmikolle ja jostain oon pujottelukepitkin saanut. Näillä voidaan vähän jo harjoitella agilityä pentujen kanssa. Teltassa käydään temuamassa tai oikeastaan telttaa syödään ja putken läpi matka taittuu kivasti. Keppien kanssa ei mene ihan niin hyvin. Enemmän niitä keppejä järsitään kuin pujotellaan.

Tulevat perheet ovat käyneet tulevia palleroitaan katsomassa ja ensi vaikutelma on että penntu tulevat saamaan ihanat perheet.

Naapurin tytöt käyvät joka päivä (parikin kertaa) pentuja palluttelemassa, joten sylittelyn ei pitäisi olla pennuille vierasta. Joskin naskalihampaat ovat kasvaneet nyt niin, että sylittelystä on tullut ”kivuliaampaa” päivä päivältä. Hampaita on teroitettava johonkin, jos ei kenkään niin sitten nahkaan :).

Äiti on alkanut siirtyä taka-alalle hoitohommista ja iskällä vastaavasti on vastuu kasvanut. Patrik on kyllä varsin innokas isä hoitamaan ja leikittämään pentuja mutta vielä niin ymmärtämätön että ei ihan tassulla sovi läppästä miten vaan kun leikityttää.

Linkistä aukeaa video Patrikin hoitovuorosta ja kuvia agility-treeneisä

LINKKI ->LMDT9768


Näin tullaan putkesta


Naapurin Vilhis leikittämässä pentuja


Teltassa on kiva leikkiä


Ja teltan kestävyyttä kokeilla


Iskän vuoro leikittää


Iskä vahtii leikkejä


Kyllä teltta maistuu


Vilhis opettaa agilityn saloja


Mitä? Nämäkö pitäisi pujotella


Näinkö?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *